Boulderkiipeily eli boulderointi
Boulderointi on kiipeilylaji, jossa kiipeily tapahtuu verrattain matalilla reiteillä ilman köysiä tai valjaita. Boulderkiipeily on lyhyempien reittien ansiosta usein voimallisempaa ja teknisempää kuin muut kiipeilylajit. Boulderointia voi harrastaa ulkona luonnossa, mutta myös sisäkiipeilyhalleissa. Ulkona putoamista pehmentää kannettavat patjat, joita kutsutaan pädeiksi (engl. crash pad). Sisällä patjaa on kauttaaltaan kiipeilyseinien ympärillä. Pädien lisäksi, etenkin ulkokiipeilyssä, putoamista turvaa usein kiipeilijän ystävä tai useampi, jotka koettavat ohjata putoajan mahdollisimman turvallisesti pädille – heitä kutsutaan spottaaijksi. Tärkein turvallisuustekijä on kuitenkin tieto mahdollisista riskeistä ja taito, jolla niitä voi välttää. Oikea kiipeilyseura on myös avainasemassa näiden taitojen opettamisessa.
Boulderoinnin historiaa
Boulderointi kehittyi omaksi lajikseen ensimmäisen kerran 1800-luvun Ranskassa, kun pariisilaiset vuorikiipeilijät havahtuivat siihen, että Pariisin ympärillä ei ollut lainkaan vuoria. Tämä asetti vakavan haasteen vuorikiipeilyn harjoittamiselle ja siten myös kyseisten kiipeilijöiden uskottavuudelle karskeina vuorikarhuina. Näppärät alppijääkärit kuitenkin huomasivat, että vanhoilla Aurinkokuninkaan metsästysmailla (tunnetaan myös nimellä Fontainebleau) olevilla siirtolohkareilla pystyi harjoittelemaan vuorilla tarvittavia kiipeilyliikkeitä. Fontainebleaussa on tapana kiivetä useampi reitti putkeen eli kiivetä circuiteja, sillä se aikoinaan tuntui vähän niin kuin yhdeltä tosi pitkältä vuoren seinämältä. Pian alettiin miettiä, miten kiven vaikeammasta kohdasta pääsee ylös… ja siitä se idea sitten lähti!
Nykyään boulderointi on eriytynyt vahvasti omaksi lajikseen ja on edustettuna mm. olympialaisissa.
